Ihanat kesäkukat

Kun aurinko kesäkuussa alkaa todella lämmittää, on kesäkukkien aika. Osaatko nimetä mitä kukkia teillä on kotona istutettu ruukkuihin, amppeleihin tai parvekelaatikoihin?

Kesäkukkien valikoima on nykyään hyvin suuri ja niistä voi tehdä hyvinkin erinäköisiä istutuksia. Istutuksia suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon mikä kukka viihtyy valossa ja mikä varjoisammassa paikassa. Kukkaistutukset voi suunnitella vaikka lempivärin tai tuoksun perusteella. Valitsemalla kukkivia kasveja, joissa on mettä, istutukset houkuttelevat pihalle myös pörriäisiä ja kauniita perhosia. Keltaiset, siniset ja violetit kukat houkuttelevat päiväperhosia, valkoinen ja vaaleanvioletti yöperhosia. Pieni perhospuutarha kuulostaa aika kivalta, eikö?

Helppoja kesäkukkia

  • tähtisilmä
  • petunia
  • pelargoni
  • marketta
  • lumihiutale
  • miljoonakello
  • samettikukka

Kesäkukkien istuttaminen

Kesäkukkien istuttamista varten tarvitset ruukun, laatikon tai amppelin. Valikoi riittävän iso ruukku. Ruukun pohjassa olisi hyvä olla reikä tai pohjalle voi laittaa kevytsoraa, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan mullasta pois. Kesäkukka- tai puutarhamulta on hyvää multaa kukkiville kasveille. Lisäksi tarvitset kastelukannun. Kesäkukille voi tehdä varastolannoituksen istutuksen yhteydessä ja sitä varten tarvitset kananlantarakeita.

  • Täytä ruukku mullalla.
  • Tee kukille kuopat istutusta varten.
  • Irrota kukat varovasti ruukuistaan. Kun kukkien multa on kosteaa, ne irtoavat helpommin.
  • Istuta kukat haluamaasi järjestykseen ruukkuun ja peitä mullalla niin, että juuret eivät näy.
  • Tee pieni kuoppa ruukun reunaan tai kasvien väliin. Täytä kuoppa lannoiterakeilla (varastolannoitus) ja lisää multaa päälle. Kastele kunnolla.
  • Sijoita ruukku valoisalle kasvupaikalle.

Varastolannoitus

Varastolannoituksen ansioista kukat saavat kesän aikana ravinteita tasaisesti ja kukkivat pitkään. Muista kastella kukkia säännöllisesti ja hoitaa niitä läpi koko kesän. Useimmat kesäkukat tykkäävät, kun niistä nypitään kuihtuneet kukat pois. Jotkut kukat kestävät kesän sateet ja paahteet, mutta toiset ovat herkempiä, joten huomioi nämä seikat kukkien hoidossa. Seuraamalla kukkien vointia opit mistä ne pitävät.

Katso ohjeet varastolannoituksen tekemiseen alla olevalta videolta.