Perennapenkin kunnostuksessa yli jääneistä taimista saa näyttävän ruukkuistutuksen. Perennoja voi myös yhdistellä kesäkukkien kanssa.

suikeroalpi_istutuksessa_tiina_ikonen.jpg

Lähes kaikki perennat viihtyvät kesän ajan ruukuissa ja laatikoissa. Esimerkiksi kuunliljoista, jaloangervoista, päivänliljoista, piiskuista ja leimukukista voi nostaa tilaviin ruukkuihin suuriakin juuripaakkuja ja ne ovat näyttävän lehteviä ja komeita kukkiessaan. Suikeroalpi, rönsytiarella ja rönsyansikka laskeutuvat kauniisti ruukun reunojen yli. Maksaruohot viihtyvät jopa hiekassa ja ne istutetaan joko matalille vadeille tai saviruukkuihin.

Ruukuksi sopii mikä tahansa ruukku tai astia, kunhan pohjassa on reikä. Reiästä liika kasteluvesi pääsee valumaan pois, näin kasvin juuret eivät tukehdu. Metalliastioissa kasvien juuristo saattaa lämmetä liikaa, joten sopivat vain hyvin varjoiseen puutarhaan.

Ruukun pohjalle laitetaan lekasoraa tai ruukunkappaleita salaojitukseksi. Istutusmullaksi sopii tavallinen puutarhamulta. Ruukun alaosaan voi lisälannoitteeksi laittaa esimerkiksi lannoitusrakeita. Kesällä kastellaan ja poistetaan kuihtuneet kukat ja tarvittaessa annetaan lisälannoitetta.

Syksyllä perennat  voi antaa ystävälle tai istuttaa talveksi maahan. Kestävimmät perennat talvehtivat myös ruukuissa. Ruukku kannattaa laittaa kumolleen ja huolehtia että se saa talveksi suojaavan lumen päälleen.

Perennoja lisätään jakamalla vanhoja tiiviiksi kasvaneita kasvustoja. Loppukesällä kukkivien perennojen paras jakoaika on keväällä, ennen kuin taimet lähtevät kasvuun. Alkukesällä kukkivat jaetaan loppukesällä.

Puutarha-asiantuntija Tiina Ikonen, Savon Martat

Jaa sivu