Puutarhaunelmia

Keskellä kaamosta, valoa vuoden pimeimpään aikaan tuo oman unelmapuutarhan suunnittelu. Helmikuun lopussa valoa on jo niin paljon, että siemenet alkavat itää ja yrtit viihtyvät ikkunalaudalla, mutta sitä ennen on kiva ideoida ja miettiä yhdessä tulevan kevään ja kesän suunnitelmia.

Muutama kasvi ikkunalaudalla, pieni parvekepuutarha, viljelylaatikko pihalla, oma pieni viljelypalsta – kaikki käy. Kasvien kasvamista on mielenkiintoista seurata ja parasta on, kun niitä pääsee maistelemaan itse, oli kyseessä sitten yrtit ikkunalaudalla tai porkkanat puutarhassa. Kun kasvattaa kasvit siemenestä asti itse, pääsee ihailemaan elämän syntymisen ja kasvamisen ihmettä kuten vauvakaktuksen ensipiikkejä tai pieniä chilien versoja, jotka ojentavat sirkkalehtiään kuin pienet ballerinat. Kärpäsloukku tai tuntokasvi ikkunalaudalla on melkein kuin elävä olento. Kasvien rikkaasta maailmasta löytyy jokaiselle jotain mielenkiintoista kasvatettavaa ja viljeltävää.

Puutarhaunelmien suunnittelu
Tarvikkeet
  • piirustuspaperia
  • erilaisia värikyniä, vesi- ja peitevärejä, tusseja jne.
  • puutarhalehtiä, kasvikirjoja, siemenluetteloita, Googlen kuvahaku jne.
Tee näin
  • Katselkaa yhdessä kuvia erilaisista kasveista, ihastelkaa ja jutelkaa niistä.
    • Millainen olisi unelmien puutarha?
    • Mitä siellä kasvaisi?
    • Millaisia syötäviä kasveja olisi kiva kasvattaa?
    • Entä viherkasveja tai kukkia?
    • Mitä käy, jos vaikka appelsiinista löytyneen siemenen istuttaa multaan?
    • Mistä arkiset ruokatarvikkeet kuten peruna tai porkkana tai tomaatti ovat peräisin?
  • Suunnitelmien pohjalta ideoikaa ja piirtäkää oma värikäs puutarha, joka toteutetaan kevään ja kesän aikana. Kasvimaasta tai viljelylaatikosta kannattaa piirtää oma suunnitelma. Värikkäät piirustukset voi kiinnittää vaikka seinälle ja niitä on ihana ihailla talven pimeydessä.
Tee suunnitelman perusteella hankintalista
  • Tarkista ennen siementen ostamista,  löytyykö kotoa jo siemeniä, viime vuonna ostettuja tai itse kasveista kerättyjä.
  • Selvitä kasvien vaatima kasvutila, että osaat hankkia siemeniä sopivan määrän.

Helmikuussa valoa on jo niin paljon, että ensimmäisiä suunnitelmia voi alkaa toteuttamaan!