Hoidettu piha

Tämä omakotitalon piha oli jo alun perin siisti ja hyvin hoidettu. Maaseudun kasvatteina pihan omistajat kaipasivat kuitenkin keinoja siihen, miten pihaa voisi hoitaa maanläheisimmin ja samalla luonnon monimuotoisuutta tukien.

Pihan perusasiat olivat kunnossa. Kulku-, nurmi- ja istutusalueet on perustettu hyvin ja rajattu selkeästi, joten nurmikon leikkaaminen ja muut hoitotyöt on varmasti helppo toteuttaa. Myös kasvit olivat hyväkuntoisia ja vaikka piha on pienehkö, niin kasveille oli jätetty riittävästi kasvutilaa. 

Pihassa oli jo aiemmin yksi viljelylaatikko ja kevään aikana sen viereen lisättiin toinen laatikko. Koska piha on hyvin aurinkoinen, viljelylaatikoita pinottiin kaksi päällekkäin, jotta kasvualusta olisi mahdollisimman syvä ja pystyisi varastoimaan vettä mahdollisimman hyvin.

Kesän aikana pihaa ja viljelylaatikoita hoidettiin luonnon monimuotoisuus huomioiden seuraavin keinoin:

  • Kastelua varten kerättiin rakennusten katoilta tulevaa sadevettä. vettä varastoitiin lyhyeksi aikaa myös saaveihin myöhäisempää käyttöä varten.
  • Kasteluajankohtaan ja kastelutapaan kiinnitettiin huomiota.
    • Kasveja ei kasteltu kuumana keskipäivänä. Kastelu tehtiin illalla, jolloin veden ilmaan haihtuminen oli vähäisempää, ja suurempi osa vedestä päättyi kasvien hyväksi.
    • Kasveja  ei kasteltu ”varmuuden vuoksi”. Kasveja kasteltiin harvemmin, mutta runsaammin kerralla, jotta maa saatiin kastumaan syvemmältä ja kasvien juuret hakemaan vettä syvemmältä, jossa sitä oli nyt tarjolla.
  • Kasvien lannoittamiseen aloitettiin käyttämään viherkäytettä. Koska piha sijaitsee tiiviisti rakennetulla asuinalueella, ei lähiympäristöstä löytynyt mitään ”villiä vihreää”, jota lannoitteeseen olisi voinut käyttää, joten viherkäyte tehtiin  ruohonleikkuusta syntyvästä ruohosilpusta. Viherkäytteellä lannoitettiin alkukesän aikana viljelylaatikon kasveja ja pihan muita koristekasveja. Ruohosilppu toimi paremmin näin, kuin viljelylaatikkoon katteeksi levitettynä, koska ruohokatteen käyttö toi laatikoihin etanoita.
  • Maanparannukseen käytettiin kesän aikana kompostia. Oksasilpun ja kasvimaan jätteiden lisäksi kompostiin laitettiin aiempaa enemmän myös keittiön biojätettä. Kompostoituminen nopeutui ja lopputuloksena saatu multa on ravinteikkaampaa.
  • Maanparannuksessa hyödynnettiin syksyllä myös kuivat puun lehdet. Ne silputtiin ruohonleikkurilla ja sekoitettiin kompostimultaan ja levitettiin marjapensaiden alle.

Lisää ja vaali pihan monimuotoisuutta

  • hyödynnä sadevesi kasteluun
  • lannoita luonnonmukaisilla aineilla
  • kompostoi ja käytä multa
  • käytä katetta