Huonekasvien hoito

Huonekasvien hoito on helppoa. Kasvit viihtyvät, kun ne saavat sopivasti vettä ja ravinteita, sekä ajoittain tarkempaa huolenpitoa.

Monta tapaa kastella.

Isolehtiset, nopeasti kasvavat ja kukkivat kasvit tarvitsevat runsaasti vettä. Nahkealehtiset kasvit ja mehevät kaktukset taas viihtyvät parhaiten, kun niitä kastellaan niukasti. Vesijohdosta otetun kasteluveden annetaan seisoa avoimessa astiassa, jotta se lämpenee huoneenlämpöiseksi. Kastelutapa valitaan ruukun, kasvin ja aksvualustan mukaan.

Päältäkastelu

Kaada kastelukannulla vettä mullan pinnalle, niin että koko multapaakku kastuu tasaisesti. Anna liikaveden valua pois ruukun pohjareiästä. Sopii useimmille kasveille.

Altakastelu

Laita vesi ruukun aluslautaselle tai laakeaan astiaan, johon laitat ruukun. Vesi imeytyy multatilaan ruukun pohjareiän kautta.  Kaada ylimääräinen vesi pois noin 30-60 minuutin kuluttua. Sopii erikoisesti kasveille, joiden lehdet ja kukat ovat nukkapintaiset ja vioittuvat kastuessaan, esimerkiksi paavalinkukalle.

Upotuskastelu

Upota ruukku noin 30 minuutiksi vedellä täytettyyn astiaan. Imeytyksen jälkeen ylimääräisen veden annetaan valua pois pohjareiästä. Upotuskastelu sopii orkideakasveille ja ensiapuna nuutuneille kasveille.

Vesisäiliön kautta kastelu

Altakasteluruukkujen säiliö täytetään vedellä ja vesi imeytyy multatilaan säiliöstä vähitellen.

Vinkkejä kasteluun
  • Kastele kasvin tarpeen mukaan – tutustu siis kasvilajiin!
  • Valikoi ruukku, jonka pohjassa on reikä tai vaihtoehtoisesti altakasteluruukku.
  • Valikoi saviruukku, jos tapanasi on kastella liikaa.
  • Opettele tunnistamaan ruukun painosta, milloin kasvi on märkä ja milloin kuiva.
  • Kastele koko multatila kosteaksi ja anna ainakin pintamullan selvästi kuivahtaa ennen uutta kastelua.
  • Altakasteluruukun säiliö täytetään vasta, kun säiliö on ollut tyhjä jonkin aikaa.
  • Kesällä kastellaan enemmän, kuin talvella.
  • Kastele huoneenlämpöisellä vedellä, veden lämmitessä kastelukannussa myös kloorikaasu haihtuu pois.

Kasvit pitävät sumuttelusta

Päivittäinen sumuttelu puhtaalla huoneenlämpöisellä vedellä lisää  ilman kosteutta ja kasvit voivat paremmin etenkin talvella. Suihkuttamisesta pitävät erikoisesti ohutlehtiset saniaiset ja muut trooppisesta sademetsästä kotoisin olevat viherkasvit. Nukkapintaisia kasveja ei suihkuteta.

Ilmankosteutta voi lisätä myös
  • asettamalla kasveja lähekkäin, usean kasvin ryhmiin.
  • sijoittamalla vedellä täytettyjä laakeita astioita kasviryhmiin.
  • asettamalla ruukku laakeaan astiaan lekasoran tai pienien kivien päälle. Astiaan kaadetaan vettä sen verran, että ruukun pohja ei kosketa veteen.
  • kuivattamalla pyykkiä huoneessa.

Ilmankosteutta vähennetään tuulettamalla.

Lannoita kasvun aikana

Huonekasvien kasvu on voimakkainta maaliskuusta loka-marraskuulle ja silloin ne tarvitsevat myös ravinteita enemmän. Joulu-helmikuussa viherkasvien lannoittaminen on harvoin tarpeen. Kukkivia kasveja lannoitetaan myös talvella.  Kasvi ottaa ravinteet veden mukana. Huonekasvien lannoitukseen on monia valmisteita.

  • Liuoslannoitteet on helppo sekoittaa kasteluveteen vaikka joka kastelukerta.
  • Lannoiterakeet, -pillerit ja -puikot laitetaan multaan ja ravinteet liukenevat niistä hitaasti kasvin käyttöön.

Noudata tarkasti lannoitepakkauksen annostusohjetta. Liikalannoitus on kasville yhtä haitallista kuin ravinteiden puutos. Kasveja ei tarvitse lannoittaa heti uudelleen istutuksen, eli mullanvaihdon jälkeen. Uudessa mullassa on ravinteita, jotka riittävät kasville muutamaksi viikoksi. Lannoitus aloitetaan kun kasvi on kunnolla juurtunut ja versojen kärjissä on uutta kasvua.

Seuraa, hoivaa ja siisti kasveja

Tutustu kasveihin kastellessasi niitä ja seuraa samalla kasvua ja kasvien vointia.

  • Poista kuihtuneet lehdet ja kukat.
  • Pyyhkäise lehdiltä pölyt ja vie tarvittaessa koko kasvi suihkuun.
  • Nukkapintaiset lehdet eivät kestä vettä. Niistä ja piikikkäistä kasveista pölyt harjataan vanhalla pullasudilla tai maalipensselillä.
  • Tarkista näkyykö kasvissa tuholaisia.