Ruokasipulit

Meillä yleisimmin viljelty keltasipuli ja sen tummanpunainen muunnos punasipuli tuottavat yhden ison sipulin. Perinteinen ryvässipuli, samoin kuin hienostuneen makuinen salottisipuli jakaantuvat 5-10 pieneksi sivusipuliksi.

Sipulia voi kasvattaa kasvimaalla tai viljelylaatikossa. Muutaman sipulin kasvattamista voi kokeilla vaikkapa ruukussa tai kukkapenkissä. Parhaiten sipulit viihtyvät aurinkoisessa kasvupaikassa ja paras sato saadaan runsasmultaisessa hyvin vettä pidättävässä maassa. Viljelykierrossa sipulin paikka on kohtalaisesti ravinteita kuluttavien kasvien lohkossa, kaalien ja muiden runsaasti ravinteita kuluttavien kasvien jälkeen.

Keltasipulia, punasipulia, salottisipulia ja ryvässipulia kasvatetaan istukassipuleista eli pienistä sipuleista. Sipulin pikkuistukkaita ostettaessa kannattaa varmistaa, että sipuleiden kuori on ehjä eikä niissä näy vioittuneita kohtia eikä hometta.

Pikkuistukkaat istutetaan toukokuun lopussa- kesäkuun alussa. Liian aikaisin sipulia ei kannata istuttaa, sillä kylmät yöt edistävät sipulin virittymistä kukkaan. Ennen istutusta istukkaita on hyvä liottaa tunnin ajan 40 asteisessa vedessä. Liotus ehkäisee sipulin naattihometta.

Kätevimmin istutus käy, kun maahan vedetään 5 cm syvyinen vako, vako kastellaan hyvin ja sen pohjalle  istukkaat painetaan niin, että kärki jää näkyviin. Kelta- ja punasipulin istutusetäisyys on 10 x 20-30 cm. Sivusipuleita tuottavat ryväs- ja salottisipuli tarvitsevat enemmän kasvutilaa. Sopiva istutusetäisyys on 20-25 x  30-40 cm.

Sipuli tarvitsee alkukesällä vettä, joten poutakausina sipulimaata kastellaan. Loppukesällä liika kosteus hidastaa tuleentumista. Rikkakasvit pidetään kurissa harauksin.

Pikkuistukkaista kasvatettujen sipuleiden kasvuaika on kolmisen kuukautta. Sipulit ovat valmiita korjattavaksi, kun puolet naateista on kellastunut. Jos loppukesä on sateinen eivätkä sipulit ala tuleentua elokuun loppupuolellakaan, juuret kannattaa katkaista terävällä lapiolla. Tuleentumista voi jouduttaa myös nostamalla sipulit maasta aurinkoisella ilmalla ja jättää ne kuivumaan muutamaksi päiväksi.

Tuleentuneet naatit leikataan 10 cm mittaisiksi ja sipulit kuivataan pannuhuoneessa tai muussa ilmavassa paikassa 25-20 asteen lämmössä. Kuivuneet sipulit puhdistetaan, naatit kierretään irti ja sipulit säilytetään verkkopusseissa tai harvapohjaisissa laatikoissa mieluiten +2-5 asteessa.

Tiesitkö, että keltasipulia, punasipulia ja salottisipulia voi kasvattaa myös siemenistä. Taimikasvatus on aloitettava jo maaliskuussa, että sipulit ehtivät tuottaa satoa. Suoraan ulos kylvetyistä siemenistä satoa saadaan vain aivan eteläisimmässä Suomessa.