Metsäessu

Essu ommellaan vanhasta takista. Sienestäjä iloitsee lukuisista taskuista, joissa on tilaa retkivälineille.

Teksti, ohje ja mallityö Anja Aalto, Kuva Sari Tammikari

Sienestäminen ei ole tekstiiliurheilua, mutta ei metsään kannata ihan soitellenkaan lähteä. Koriin kertyy vesipullo, sieniveitsi, kännykkä, hyttysmyrkky, sieniopas, eväitä – mihin ne sienet vielä mahtuvat?

Tämä essu on ommeltu parhaat päivänsä nähneestä ulkoilutakista. Kangas kestää kosteutta eikä likaannu pienestä. Vetoketjukin voi olla rikki – ei haittaa. Valmiit taskut hyödynnetään. Tarvittaessa taskuja ja lenkkejä ommellaan lisää. Sieniveitsi kulkee mukana farkun lahkeesta ommellussa kotelossa, ja karhukulkunen kruunaa koko setin.

Sieniessu

Tarvikkeet
  • Vanha ulkoilutakki, jossa on reilusti taskuja
  • Väriin sopivaa ompelulankaa
  • 2 karabiinihakaa (vanhoista avaimenperistä, rautakaupasta tai ompelutarvikeliikkeestä)
  • Karhukulkunen tai pieniä kulkusia
Tee näin

Jos takissa on vetoketju, ratko se pois.

Mittaa ja merkitse takin helmasta lähtien ylöspäin monesta kohdasta essun pituus, kuvan essu on 54 cm. Suunnittele pituus niin, että taskut osuvat mukaan. Mittaa myös essun leveys. Kuvan essun koko leveys on 1 m.

Asettele takki tasaisesti pöydälle ja leikkaa merkkejä pitkin. Jos takissa on vuori, se leikataan mukaan.

Ompele takin etureunat yhteen, jätä alahelmaan n. 10 cm:n mittainen halkio harppausvaraksi. Ompele halkion reunat erikseen. Vahvista halkion pohjukka edestakaisompeleella ja tikkaa sauma vielä päältä.

Taita essun sivureunoista sekä päällisestä että vuorista 1 cm:n saumanvarat nurjalle, ompele vuori ja päällinen yhteen. Vuorittomassa takissa päärmää sivut.

Mittaa ja taita keskisaumasta n. 20 cm:n päähän molemmin puolin n. 1.5 cm:n syvyiset muotolaskokset istuvuutta parantamaan. Neulaa ja tikkaa päältä parin sentin matkalta.

Leikkaa hihasta 8 cm:n levyisiä kaitaleita ja ompele ne yhteen solmiamisnauhaksi, valmis pituus on n. 2 m.

Leikkaa vielä 20 cm x 4 cm:n levyinen kaitale ripustuslenkkejä varten. Taita reunojen saumanvarat nurjalle, taita kaksinkerroin ja tikkaa reunoista. Leikkaa tästä kaksi 10 cm:n pituista kaitaletta, pujota karabiinihaka kumpaankin lenkkiin ja taita lenkki kaksinkerroin.

Aseta toinen ripustuslenkki oikealle kaksinkerroin vasemman sivun kohtaan, neulaa.

Aseta solmiamisnauhan toinen reuna essun oikealle OP:t vastakkain ja ompele 1 cm:n päästä reunasta. Huolittele nauhan nurjalle taittuva reuna essun kohdalla siksakilla. Taita ja neulaa nauhan päistä ja reunoista saumavarat nurjalle. Essun kohdalla saumavara saa jäädä taittamatta, neulaa kaitale oikeaan asentoon ja ompele oikealta läheltä reunaa samalla kerralla solmiamisnauhat ja kaitale. Vahvista ripustuslenkki edestakaisompeleella.

Aseta toinen lenkki oikealle puolelle essua sopivaan paikkaan, ompele kiinni reunasta tiheällä siksakilla pariin kertaan. Ripusta karhukulkunen tai pienempiä kulkusia helmaan kilisemään.

Kotelo sieniveitselle

Jos sieniveitsessäsi ei ole koteloa, ompele sellainen vanhoista farkuista. Kärki vahvistetaan nahkapalalla. Veitsi kulkee vyöllä ja pysyy tallella paremmin kuin korin pohjalla pyöriessään.

Tarvikkeet

Farkkukangasta, ompelulankaa ja pala nahkaa.

Tee näin

Leikkaa farkkukankaasta 8 cm x 36 cm:n kokoinen pala koteloksi sekä 6 cm x 10 cm:n kokoinen pala ripustuslenkiksi.

Taita ripustuslenkki pituussuunnassa kolmin kerroin ja tikkaa päältä tiheällä siksakilla.

Taita kotelopala ensin poikkisuunnassa kaksinkerroin NP:t vastakkain ja sen jälkeen vielä pituussuunnassa kaksinkerroin. Aseta kaksinkerroin taitettu ripustuslenkki kotelon toisen lappeen yläreunaan, tikkaa kiinni tiheällä siksakilla.

Leikkaa kotelopalan kärjessä kulmat pyöreiksi. Leikkaa nahasta koteloa kaavana käyttäen n. 10 cm:n korkuinen pala ja aseta se kotelon sisäpuolelle, ompele nahan suora reuna koteloon siksakilla.

Taita kotelo nyt kaksinkerroin, nahka jää sisälle. Ompele sivu 0.5 cm:n päästä kankaan reunasta suoralla ompeleella kahteen kertaan, vahvista kotelon suu edestakaisompeleella.

Käytä tarvittaessa farkkuneulaa. Voit purkaa reunasta lankoja, tarkoitus on, että se jää ronskin hapsuiseksi.


Ohje on aiemmin julkaistu Martat-lehdessä 6/2015.