Farkkupeti lemmikille

Eläinystävä vetäytyy omaan petiin rauhoittumaan ja lepäämään tai tarkkailemaan talon väen toimia.

Teksti, ohje ja mallityö Anja Aalto

Mustin tai Mirrin lymypaikka ommellaan poistoon joutavista farkuista ja vanhasta peitosta. Reuna tuo turvallisen pesän tuntua. Pohjalle ommellaan irrallinen tyyny, joka on helppo puhdistaa, ja tilkuista tehdään telmimisen kestäviä leluja. Kisun iloksi niiden sisään piilotetaan kissanminttua.

TARVIKKEET

parhaat päivänsä nähnyt, litteähkö vanupeitto
käytöstä poistettuja farkkuja
ompelulankaa ja vahvempaa tikkauslankaa
ompelutarvikkeet

TEE NÄIN

Leikkaa peiton päästä n. 45 cm:n pala pois ja jätä se sivuun tyynyä varten. Rullaa pitempi pätkä peitosta napakalle rullalle. Kiinnitä rullan sivu ronskein pistoin tikkauslangalla, jotta rulla ei purkaudu. Mittaa rullan ympärysmitta ja pituus.

Leikkaa vanhojen farkkujen lahkeista kappaleita, jotka ovat rullan ympärysmittaa muutaman sentin pidempiä. Suorista sivut. Ompele farkkukappaleita vierekkäin yhteen niin paljon, että saat vähän rullaa pidemmän kappaleen. Aseta valmiin kappaleen pitkät sivut oikeat puolet vastakkain, ompele ja käännä.

Työnnä peittorulla farkkuputken sisään. Kiinnitä käsin tikkauslangalla reiluin pistoin rullan päät napakasti yhteen. Aseta sitten farkkuputken päät vähän päällekkäin, käännä päällimmäisestä saumanvara nurjalle ja ompele kiinni käsin.

Mittaa nyt rullan halkaisija ulkoreunasta ulkoreunaan. Kokoa pohjan kokoinen kappale farkkukankaista ja aseta se rullan pohjan päälle, pyöristä kulmat. Taita pohjakappaleen reunoista saumanvarat nurjalle, ompele käsin kaksinkertaisella tikkauslangalla paikalleen. Voit ommella myös koneella esim. siksakilla.

Tee vielä kaksi pohjan kokoista pyöreää kappaletta farkkupaloista tyynyä varten. Ompele ne yhteen oikeat puolet vastakkain, jätä kääntöaukko. Käännä työ, leikkaa peiton lopusta sopivia paloja ja täytä tyyny niillä. Voit vielä lisätä vanua kerrosten väliin. Ompele täyttöaukko kiinni ja aseta tyyny pedin sisälle.

Jos sisus tuntuu liikkuvan, ompele nurjalta pitkällä neulalla ja tikkauslangalla pisto tyynyn läpi ja takaisin, solmi langanpäät tiukasti ja jätä parin sentin päät. Tee muutama kiinnityspisto sinne tänne.

VINKKI: KISSANMINTTUTYYNY

Ompele kaksi neliön muotoista kappaletta oikeat puolet vastakkain yhteen kolmelta sivulta ja käännä. Täytä vanulla ja ripottele joukkoon kissanminttua. Voit purkaa avoimesta reunasta lankoja, jotta saat hapsureunan. Kiinnitä sivu napakasti suoralla ompeleella.

HIIRI

Taita neliön muotoinen farkkupala oikeat puolet vastakkain kaksinkerroin. Ompele, jätä toiseen kulmaan kääntöaukko. Käännä ja täytä vanulla. Jos haluat hiirelle korvat, ompele farkkupalat korviksi ennen täyttämistä. Tee häntä esim. farkkusauman pätkästä, jonka päässä on solmu. Muotoile kääntöaukon reuna sisään ja pujota häntä väliin, ompele kiinni.

Tulostettava ohje