Vieraana juhlissa

Myös vieraat ovat vastuussa juhlan tunnelmasta.

Teksti: Anu Kylén

Juhlat tiedossa – hauskaa! Mutta miten siellä kuuluu olla? En kai vain tartu alkuruoan aikana väärään veitseen? Saako häissä puheen pitää joku muukin kuin sukulainen? Etiketti ja hyvät tavat on kehitetty avuksi, jotta vältytään kiusallisilta ja epävarmoilta tilanteilta. Tavat ovat muokkaantuneet sen pohjalta, mistä tulee ihmiselle hyvä olo.

– Käytöstavat eivät ole mitään ylimääräistä ja vaivalloista. Ne antavat varmuutta olemiseen ja juhlassa toimimiseen. Ne kuuluvat hyvään itsetuntoon. Ei ajatella ’Minä nyt olen vain tällainen’, vaan uskalletaan pitää itseä yhtä mielenkiintoisena persoonana kuin muitakin juhlavieraita, tapakouluttaja Helena Valonen kannustaa. Totta: kun hallitsee perusasiat, ei tarvitse jännittää. Myös vieraat ovat vastuussa juhlan tunnelmasta. Tutustu avoimesti uusiin ihmisiin ja anna muiden tutustua sinuun.

Jos otat lapset mukaasi, huolehdi siitä, että he eivät aiheuta häiriötä. Älä lähde juhliin nirppanokkana arvostelemaan muiden asuja ja lahjoja tai jupisemaan, että taaskaan ei ollut sopivaa ruokaa tarjolla. Jokaisella on erilainen maku, mutta mukavissa juhlissa kukaan ei ylenkatso toisia.

Kotijuhlissa saa tarjota apuaan, jos näyttää siltä, että siihen on tarvetta. Sen sijaan juhlatilanteessa isäntäväki ei kaipaa neuvoja siihen, miten asiat olisi kannattanut järjestää toisin.

Kunnioita nuorta sankaria

Rippi- ja ylioppilasjuhlissa nuori on päivän päätähti, joten muista onnitella häntä halauksin saapuessasi ja hyvästele hänet lähtiessäsi. Lakkiaisissa ja valmistujaisissa ei pidä vaatia todistusta nähtäville, ellei valmistunut itse ole sitä jo tuonut. Arvosanat eivät aina ole olennaiset. Nuoren sankarin kanssa saa kaikin mokomin viritellä keskustelua muustakin kuin opintomenestyksestä ja mahdollisesta seurustelukumppanista tai sen puutteesta.

Joskus vieraiden toivotaan puhuvan päivänsankarille. Jos sinulla on mukavaa sanottavaa, avaa ihmeessä suusi. Jokin juttu saattaa tuntua sinusta puhujana hauskalta, mutta mieti tarkkaan, miten puheen kohde – tuore ylioppilas tai vaikka morsian – sen kokee. Onko muisto lapsuus- tai nuoruusvuosilta tässä tilanteessa nolostuttava? Puheen tarkoitus on kohottaa juhlamieltä entisestään.

– Kun puhut, puhu omana itsenäsi. Puhu kunnioittaen ja arvostaen, nosta esiin hyviä asioita. Ei haittaa, jos puhujaa alkaa itkettää. Kyyneleet ovat inhimillisiä, tapakouluttaja Helena Valonen sanoo.

Isommissa juhlissa kannattaa ilmoittaa etukäteen, jos haluaa pitää puheen. Häissä ohjelmaa luotsaavat yleensä kaaso ja bestman, mutta muihinkin isoihin juhliin voi nimetä seremoniamestarin. Tämä ohjeistaa, kuka puhuu kulloinkin.

Ajoissa liikkeelle

Juhliin ei mennä mököttämään tai tilittämään omia ongelmia. Jos joudut lähtemään juhliin suoraan töistä kiireisen päivän jälkeen, yritä järjestää itsellesi pieni hengähdyshetki. Sen aikana unohda aktiivisesti työasiat ja virittäydy juhlafiilikseen.

Etenkin tarkkaan aikataulutettuihin tilaisuuksiin pitää lähteä hyvissä ajoin, sillä koskaan ei tiedä, mitä matkalla tapahtuu. Jos huomaat myöhästyväsi, soita ja ilmoita tilanteesta.

Vinkit

Vinkki isäntäväelle:

Esittele vieraita toisilleen. Muista etenkin heidät, jotka eivät ennestään tunne muita vieraita.

Vinkki vieraalle:

Juhlista lähtiessäsi kiitä isäntäväki ja oma pöytäseurue.

Asiantuntijana tapakouluttaja Helena Valonen
Lähde: Tytti Huhtaniska, Nico Backström, Leena Kouhia: Pieni juhlakirja, Atena Kustannus 2007.
Julkaistu alunperin Martat-lehdessä 2/2017