Kekriperinteet
Suomessa kekriä on vietetty sadonkorjuun aikaan, kun kasvukausi on saatettu päätökseen ja on aika valmistautua pitkään talveen. Talot juhlistivat kekriä kukin omaan tahtiinsa sadonkorjuun loppuun saattamisen jälkeen.
Esi-isien henkiä ja hedelmällisyyttä
Juhlassa kestittiin oma väki ja vieraat, vainajia unohtamatta, ja runsaat tarjoilut takasivat seuraavan vuoden sadon. Kekripöytään katettiin muulloin harvoin tarjolla ollutta lihaa, mutta myös juureksia, puuroa ja leipää.
Sadonkorjuujuhlaa vietettiin jo esihistoriallisella ajalla, ja myöhemmin se on nivoutunut kirkollisiin juhlapäiviin. Pyhäinpäivä (ent. pyhäinmiesten päivä) oli kansanperinteessä henkien näyttäytymisen päivä. Pyhäinpäivän tienoilla viljelysmaita tarkastamaan tulleita esi-isien henkiä lepyteltiin pitopöydillä, saunalla ja kekritulilla.
Kekriaikaa pidettiin myös hedelmällisyyden ajanjaksona, ja nuoriso lähtikin usein kosioretkille sadonkorjuujuhlan humussa. Ilakointiin ja leikittelyyn kuului myös tietynlainen maailman ylösalaisin kääntäminen, ja miehet saattoivatkin pukeutua naisten vaatteisiin ja päinvastoin.
Vuosien saatossa kekri on uusiutunut ja ottanut myös vaikutteita maailmalta. 1940-luvulla se sai poliittisia vivahteita, kun Maalaisliitto otti sen juhlapäiväkseen, ja kelttiläisten sadonkorjuujuhlasta alkunsa saanut ja Amerikassa muovautunut Halloween on tuonut Suomeenkin naamiaisleikit ja kurpitsalyhdyt.
Kaikille näille perinteille yhteistä kuitenkin on menneen satokauden antimien ylevöittäminen, sadonkorjuukauden ponnisteluiden jälkeinen kujeilu ja ilakointi sekä valmistautuminen talvihorrokseen ja sitä seuraavaan elämän uudelleen heräämiseen.
Lähteet: