Siemenen itäminen on jännittävä tapahtuma. Voit tehdä koe-idätyksiä kotona esimerkiksi herneen siemenillä ja seurata itämistapahtumaa.

Itääkseen siemen tarvitsee lämpöä ja kosteutta. Lisäksi hapen saanti on tärkeää. Useimmat siemenet itävät peitettynä, mutta on olemassa myös kasveja, joiden siemenet itävät paremmin valossa. Tällaisia ovat esimerkiksi basilikat.Itämisessä siemenen kova kuori imee vettä itseensä, turpoaa ja pehmittää kuoren. Tällöin siemenen sisällä olevan ravintovaraston sisältämän ravinnon turvin kasvi alkaa työntää juuria ja lehtiä ulos siemenestä. Juuret ohjautuvat vaistomaisesti alaspäin kohti maata ja varsi kohti taivasta.Kun kasvin sirkkalehdet ovat työntyneet ulos siemenestä, alkaa varsinaisten kasvulehtien kasvu.

Sirkkalehdet

Sirkkalehdiksi kutsutaan kasvin ensimmäisiä lehtiä, jotka kasvi kasvattaa siemenestä ulos. Yleensä sirkkalehdet lakastuvat melko pian itämisen jälkeen, kun kasvi on kasvattanut ensimmäiset kasvulehtensä.

 

Siemenen rakenne

Alkio on siemenen sisällä sijaitseva pienoiskokoinen kasviyksilö, josta kasvaa aikanaan uusi kasvi.

Ravintovarasto on siemenessä sijaitseva eväspussi, jonka turvin kasvi pääsee kasvun alkuun ennen kuin se pystyy yhteyttämään.

Siemenkuori suojaa siementä ja turpoaa veden vaikutuksesta.

 

Jaa sivu