Puutarhalla tapahtui kesällä 2012
Lue mitä kaikkea puutarhalla tehtiin kesällä 2012!
30.8. Tampere
Pikkukokit vauhdikkaina keittiössä
Lastenpuutarha Piparmintun kerholaiset kokoontuivat Marttojen opetuskeittiöön kokkailemaan viljelemästään sadosta kasvisruokaa. Kurssille osallistui 18, lasta. Keittiössä riitti säpinää, kun ryhmät kuorivat porkkanoita, viipaloivat purjoa ja vatkasivat taikinaa.
Illan ruokalistassa oli tarjolla alkupalaksi kesäkurpitsakeittoa ja porkkanapatonkia, pääruoaksi kasvismunakasta, veneperunoita ja salaattia. Jälkiruoaksi tehtiin marjaisaa rahkaa ja kaurakakkuja. Erityisesti kesäkurpitsakeitto ja patonki maistuivat pikkukokeille jälkkäreistä puhumattakaan.
23.8.Tampere
Perunaa, porkkanaa, salaattia, tomaattia
Puutarhakerholaiset kokoontuivat viimeisen kerran puutarhalle keräämään kesän satoa. Tänä vuonna porkkanoista saatiin mahtava sato, eikä perunoista ja purjoistakaan ollut pulaa. Myös salaatti, herne, kesäkurpitsa ja kesäkukat täyttivät kerholaisten sadonkorjuuastiat. Herukkapensaistakin saatiin ensimmäistä kertaa ihan kunnon sato!
Tämän kesän osalta kerholaiset heittivät puutarhalle haikeat jäähyväiset. Onneksi päästään kuitenkin vielä kokoontumaan kokkauskurssin merkeissä!
1.8.Tampere
Naamiaisjuhlat viimeisen kerhopäivän kunniaksi
Kesän viimeisenä kerhopäivänä puutarhalla vietettiin naamiaisjuhlaa. Paikalle oli saapunut niin Michael Jackson, Pete Papukaija kuin Voikukkakin.
Juhlissa oli runsaasti ohjelmaa. Aluksi kirjoitettiin tarinat edellisillä viikoilla rakennettuihin majoihin liittyen. Majoillahan osallistutaan valtakunnalliseen majanrakennuskilpailuun.
Sadonkorjuu puutarhalla on myös alkanut. Keräsimme kotiin viemisiksi salaattia, persiljaa, basilikaa, retiisiä, purjoa, tomaattia ja kesäkurpitsaa.
Juhlan odotetuin hetki oli tietysti evästauko, jolloin herkuteltiin mm. suklaalla, karkilla ja sipseillä. Evästauon jälkeen aloitimme naamiaisten gaala-osuuden, jossa julkistettiin viikolla pidettyjen puutarhaolympialaisten voittajat sekä aamuryhmäläisten kukkienkasvatuskilpailun voittajat. Lisäksi äänestimme keskuudestamme parhaan asun ja voittajaksi saatiin Michael Jackson.
23.7.Tampere
Puutarhakerholaiset osallistuvat valtakunnalliseen majanrakennuskilpailuun
Piparmintussa eletään jänniä aikoja, sillä kerholaiset päättivät osallistua majanrakennuskilpailuun! Majanrakennuskilpailu järjestetään koko Suomessa 1.7.-31.10. Tuona aikana alle 16- vuotiaiden lasten tulee rakentaa maja ja ottaa siitä kuva nettiin. Hienointa majaa äänestetään 1.11. -9.11. välisenä aikana.
Kerholaiset osallistuvat kisaan kahdella majalla, joita aloitettiin rakentaa viikolla 29. Tällä viikolla majat saadaan valmiiksi ja kuvat lähetetään kisaan mukaan.
20.7.Tampere
Avoimet ovet puutarhalla tiistaina 24.7. klo 10-13.
Tervetuloa tutustumaan Lastenpuutarha Piparminttuun ja lasten puutarhakerhotoimintaan! Ota kaikki sukulaiset, ystävät, tutut ja naapurit mukaan! Mehutarjoilu.
Lastenpuutarha Piparminttu
Laulunmaankatu 20
33800 Tampere
20.7. Tampere
Kesäretki Viikinsaareen
Tänä vuonna puutarhakerhon kesäretki suuntautui Tampereen Pyhäjärvessä sijaitsevaan Viikinsaareen.Viikinsaari on ihana koko perheen virkistyspaikka, jossa voi uida, grillata tai vaikkapa viettää aikaa erilaisia pelejä pelaten. Kesällä Viikinsaaressa esiintyy myös teatteriryhmä.
Kesäretki alkoi Piparmintusta klo 12.30. Matkustimme bussilla kaupunkiin ja siellä otimme lautan Viikinsaareen. Saareen kun ei pääse teitä pitkin. Ilma oli todella lämmin ja aurinkoinen ja nautimme lauttamatkalla herkkueväitä. Heti saareen päästyämme kävimme kioskilla ostoksilla. Kioskissa oli reilusti tarjouksia mm. ranskalaisista ja jäätelöistä.
Osa kerholaisista kävi myös poniratsastuksessa. Poneja oli saaressa kaksi; valkoinen ja musta shettis.
Poniratsastuksen jälkeen suuntasimme kohti teatterilavaa.Teatteriesitys oli nimeltään Pölhölän kulta-aarre ja se kertoi hullunkurisista Hölmölän asukkaista, jotka löysivät kultaa kaivostaan. Hölmölässä tapasimme myös hauskat rantarosvot Pietun ja Palikan.
Esityksen jälkeen hyökkäsimme esirippujen taakse hakemaan näyttelijöiltä nimmarit ja otimme lautan takaisin mantereelle.
Retkipäivä oli kaikille ikimuistoinen kaikkine kommelluksineen.
12.7.Tampere
Kesäisiä kukka-asetelmia
Tänään vettä satoi kaatamalla heti aamusta alkaen. Onneksi kasvihuoneessa oli tilaa muutamalle pöydälle, joten sade ei häirinnyt, kun aloimme harjoitella kukka-asetelmien sitomista.
Kerholaiset olivat keränneet valmiiksi erilaisia luonnonkukkia vesiämpäreihin. Viereiseltä niityltä löytyi mm. niittynätkelmää, puna-apilaa, peltoemäkkiä, päiväkakkaraa ja erilaisia heiniä. Leskenlehden lehtiä käytimme asetelmissa tuomaan näyttävyyttä.
Kukka-asetelmat tehtiin astioihin, joita oli tuotu kotoa. Astioihin leikattiin sopivan kokoinen märkäsieni ja sieni viimeisteltiin oikeaan muotoon veitsellä. Sen jälkeen alkoi itse taiteellinen työ eli kukkien asettelu sieneen. Usea työ viimeisteltiin vielä kauniilla itse tehdyllä rusetilla. Asetelmat olivat toinen toistaan upeampia ja värikkäämpiä!
11.7.Tampere
Cantaloupea kasvattamassa
Vaikka kesäilmat eivät ole vieläkään vaihtuneet aurinkoisemmiksi, kesäkerholaisten hommia sade ei haittaa. Ainakin kasvihuoneessa ollaan voitu seurata kasvun ihmeitä ja huomattiin, että tomaatti oli siementänyt maahan ja kasvulavan eteen oli kasvanut pieniä tomaatintaimia. Tomaatit siirrettiin kuivasta hiekasta purkkeihin muhevaan multaan.
Aiemmin kesällä innokas pikku puutarhuri Dani oli kylvänyt Cantaloupe -melonin siemeniä ja ilo oli irti, kun ne vihdoin nousivat taimelle. Kuinkahan kauan melonilla menee, ennen kuin se on kypsä syötäväksi? Dani on ottanut hurjan haasteen vastaan!
6.7.Tampere
Pientä näperrystä
Tällä viikolla saatiin todella nauttia lämpimästä kelistä. Pari päivää tuntuikin melkein liian kuumalta, mutta siitä huolimatta lapset jaksoivat touhuta. Kerholaiset ovat mm. tehneet lisää huovutuksia, koristelleet lasipurkkeja sekä keräilleet erilaisia hyönteisiä purkkeihin ja purnukoihin.
28.6.Tampere
Huovutusta
Kerholla on viikko vietetty melko sateisissa merkeissä. Harvennustyöt olemme jo aloittaneet ja lapset ovat olleet hyvin mukana kasvimaalla. Sateisten hetkien vuoksi kerholaiset ovat myös viettäneet aikaa huovuttamalla erilaisia kukkia ja hyönteisiä.
25.6.Tampere
Takaisin arkeen
Tänään saatiin taas kerho käyntiin juhannuksen vieton jälkeen. Alkupäivästä sää vaikutti lupaavalta, mutta iltapäivää kohti alkoi jo ilma viilentymään. Paljon on tapahtunut kasvimaalla juhannuksen aikana. Kasvit olivatkin kasvaneet siihen malliin, että kohta pääsemme tekemään jo harvennustöitä.
19.6.Tampere
Herkkutorstai
Juhannus on tulossa kovaa vauhtia. Torstaina pidämme vapaamuotoisemman kerhopäivän jolloin lapset saavat tuoda erilaisia herkkuja mukanaan. Ohjelmaan kuuluu myös kerholaisten esitelmien pitämistä sekä erilaisia kilpailuja.
15.6.Tampere
Pelättimet peltoon
Toisella viikolla saatiin myös linnunpelättimet valmiiksi. Molemmat ryhmät saivat vapaat kädet ja tekivät kaksi linnunpelätintä kasvimaalle. Lapset ovat myös tykästyneet tietokilpailuihin joista onkin jo tullut melkein päivittäinen osa taukohetkiä.
13.6. Tampere
Kastelua & kitkemistä
Kerhon toinen viikko on alkanut todella paahtavalla kelillä, mutta energiaa lapsilla on siitä huolimatta riittänyt. Istutukset ja kylvökset saatiin maahan alku viikosta, joten seuraavaksi luvassa on kasvimaan kastelua rikkaruohojen kitkentää. Tekemisen ja touhuamisen lomassa on myös järjestetty erilaisia kilpailuja muun muassa jalkapallon ja tikanheiton merkeissä.
11.6. Tampere
Riemukkaat istuttajat
Puutarhakerhossa aloitettiin suuri kesäkukkien kasvatuskilpailu. Kerholaiset istuttivat pareittan mm. kehäkukkia ja ruiskaunokkia tekemiinsä kukkapenkkeihin ja nimesivät penkit ryhmän nimen mukaisesti. Kilpailussa vertaillaan kukkien kasvamista ja ennen kaikkea sitä miten kukkapenkkiä on hoidettu kesän aikana. Heinäkuun loppupuolella sitten ratkeaa kisan voittaja.
8.6. Tampere
Matoja ja pörriäisiä
Piparmintun kerholaiset ovat bonganneet kuluneen viikon aikana jo aika paljon puutarhan elämää. Superisot kastemadot ovat olleet sekä ihastuksen että inhotuksen aiheina ja niitä etsitään ahkerasti mullan seasta. Välillä niitä vain sattuu löytymään puutarhatöiden ohessa.
Myös ampiaisia on näkynyt puutarhalla reilusti. Kasvihuoneeseen oli ilmestynyt yhdessä yössä kaksi suurehkoa pesää. Pesät jouduttiin tuhoamaan, jotta kasvihuoneeseen ei pääsisi kehittymään laajempaa ampiaisyhteiskuntaa. Olisihan se mukava seurata ampiaisfarmin touhuja, mutta ehkä vähän liian uskaliasta!
5.6. Tampere
Kesäkuu toi pikkupuutarhurit jälleen Pipaminttuun!
Koulujen loppuminen merkitsi taas monelle lapselle kesäkerhoon pääsyä. 30 puutarhakerholaista kokoontui yhteen tutustumaan toisiinsa ja kerho-ohjaajiin. Kerholaiset jaettiin aamupäivä- ja iltapäiväryhmiin, joissa molemmissa oli sekä uusia että jo aiempina vuosina kerhossa käyneitä lapsia.
Maanantaina päästiin heti kunnolla hommiin, kun kurpitsamaat laitettiin kuntoon. Lisäksi tomaatit pääsivät lopulliselle kasvupaikalleen kasvihuoneeseen.
Tiistain aikana kuokittiin maahan siemenperunat. Etenkin pojat olivat innoissaan perunakuokista, sillä niillä sai tehdä oikeita “maalaistalon töitä”. Lisäksi tiistaina istutettiin purjosipulit ja sipulit sekä kylvettiin hernettä ja papua.
30.5. Tampere
Koululauantaina piparmintun pellolla perustettiin kaksi kasvimaata
Tampereen Rudolf Steinerkoulun kuudesluokkalaiset viettivät kesäistä lauantaipäivää Piparmintussa perustaen kasvimaan. Töissä olivat kaksi kuudesluokkaa ja heidän perheensä.
Työnjohtajan johdolla tuleva kasvimaa mitattiin suunnitelmien mukaiseksi ja penkit merkattiin naruilla. Maa käännettiin ja lannoitettiin, jonka jälkeen penkit muokattiin kullekin viljelykasville sopivaksi.
Raskaan työn välissä nautittiin eväistä ja auringosta.
Heti maanantaina ja tiistaina vuorossa olivatkin kylvö- ja istutustyöt.
PERUSTETAAN PERUNAMAA! |
Nekalan koulun 5. luokkalaiset kävivät aurinkoisena keskiviikkoaamuna Piparmintussa retkellä. Samalla reissulla perustettiin perunamaa, johon istutettiin 30 kiloa perunaa. Elokuussa sitten katsotaan, miten istutukset ovat onnistuneet ja kuinka paljon pellolta oikein saadaan satoa