Lohikäärmepuu

Lohikäärmepuut eli traakkipuut ovat yleisiä viherkasveja. Niiden nimi on peräisin puiden erittämästä punertavasta kasvinesteestä, jota muinoin kutsuttiin lohikäärmeen vereksi.

Lohikäärmepuut ovat kotoisin Aasiasta tai Afrikasta. Siellä ne kasvavat metrien korkuisiksi pensaiksi. Suomessa lohikäärmepuita kasvatetaan huonekasveina.

Lohikäärmepuun hoito-ohjeet

  • Sijoita lohikäärmepuu puolivaloisaan paikkaan. Kirjavat lohikäärmepuut viihtyvät vihreitä lohikäärmepuita valoisammassa.
  • Kastele reilusti kerrallaan ja anna mullan kuivua ennen seuraavaa kastelukertaa. Lohikäärmepuut eivät nimittäin pidä märästä mullasta!
  • Lannoita huonekasvilannoitteella maaliskuusta lokakuulle noin joka toinen kastelukerta.
  • Pyyhi kasveista pölyt säännöllisesti, jolloin lehdet pysyvät kauniina ja hyväkuntoisina.
  • Lisää ruukkuihin multaa keväisin tai vaihda ruukut kokonaan, jos ne ovat jääneet pieneksi.
  • Sumuttele lehtiä usein.
  • Jos kasvi kasvaa liian korkeaksi, voi sitä leikata.

Lohikäärmepuussa on puumainen “tolppa”, jossa kasvin versot kasvavat. Versoihin muodostuu lehtiä ruusukemaisesti.  Joskus versot saattavat kasvaa kattoon asti. Silloin niitä voi leikata ja pätkät  voidaan istuttaa multaan sellaisenaan. Pidä huoli, että versoilla on tarpeeksi vettä saatavilla, jolloin ne juurtuvat.  Voit myös juurruttaa versoa vesilasissa kunnes se on kasvattanut juuret.