Kangaskukka

Helppo ja hauska tapa käyttää ylimääräiset kangastilkut ja napit kaapin pohjalta! Kangaspalojen ja nappien kokoa ja määrää vaihtamalla saat erikokoisia kukkia.

Kaunis kangaskukka kierrätyskankaista

Tarvikkeet:

  • viisi kappaletta 10 cm x 10 cm (pieni) tai 15 cm x 15 cm (iso) kangasneliötä ohuista kankaista
  • iso, halkaisijaltaan n. 2 cm nappi (neljäreikäinen sopii parhaiten!)
  • ompeluneula ja -lankaa
  • valinnan varainen kiinnitys, esimerkiksi
    • rinta- tai hakaneula
    • kuminauhaa, esim. hiuslenkki tai -panta
    • hiuspinni
    • magneetti
  • muita ompelutarvikkeita, kuten sakset, nuppineuloja ja yleisliimaa
  1. Taita kangas neliöt kaksi kertaa, ensin isoksi kolmioksi ja toisen kerran pienemmäksi kolmioksi. Kangaspalat ovat terälehdessä nelinkerroin.
  2. Ompele kaksinkertaisella ompelulangalla etupistoja noin. 5 mm päähän kolmion ”avonaisesta” reunasta.
  3. Kiristä lankaa niin, että kangaspala rypyttyy.
  4. Ompele kaikki terälehdet samalla langalla ja samalla tavalla.
  5. kun kaikki terälehdet ovat ommeltu toisiinsa, ompele lanka vielä kerran läpi kaikista kukan terälehdistä, samasta kohtaa kuin ensimmäisen kerran. Tämä vahvistaa kukkaa ja kiristää terälehtiä lähemmäs toisiaan. Muista päätellä ompelulanka!
  6. Valitse nappi, joka peittää terälehtien keskelle jäävän huolittelemattoman kohdan. Voi valita kukasta nätimmän puolen näkyväksi.
  7. Ompele nappi kukan keskelle; voit myös kiristää terälehtiä lähemmäs toisiaan pistämällä napin ompeleet läpi jokaisesta terälehdestä.
  8. Laita kukan taakse haluamasi kiinnitys: kuminauhoihin, hakaneulaan tai hiuspinniin saat kukan helposti parilla ompeleella. Jos haluat kukan magneettiin tai rintaneulaan, sen voi kiinnittää liimalla.