Mahdollisimman toimiva noutopöytä syntyy, kun pöydän järjestys on looginen. Kun vieras pystyy ottamaan ruokaa mutkattomasti, on kattaus onnistunut.

Noutopöydän voi asettaa seinänviereen tai se voi olla keskellä huonetta. Seinän vieressä oleva noutopöytä katetaan alkavaksi siitä päästä, mikä sopii tilaan parhaiten. Huoneen keskellä olevan noutopöydän kiertosuunta on myötäpäivään. Huoneen keskellä olevassa noutopöydässä voi olla yksi tai kaksi aloituspistettä. Jos aloituspisteitä on kaksi, katetaan pöydän molemmat puolet samanlaisiksi, toistensa peilikuviksi.

Noutopöydän järjestys

  • Lautaset sijoitetaan aloituspisteeseen
  • Ruokailuvälineet ja lautasliinat sijoitetaan lautasten lähelle
  • Ensimmäiseksi pöydässä ovat tarjolla alkuruoat, sitten pääruoat ja viimeiseksi jälkiruoat. Jäliruokaa varten voi myös oll aoma pöytänsä.
  • Kylmät ruoat tulevat esille aina ennen lämpimiä ruokia
  • Kalaruoat tulevat esille ennen liharuokia
  • Miedonmakuiset ruoat tulevat esille ennen voimakkaanmakuisia ruokia
  • Leivät, voi ja juomat sijoitetaan siten, että vieraan on helppo ottaa niitä annoksensa täydennykseksi. Erillinen juoma- ja leipäpöytä voi olla tarpeellinen.

Noutopöydän alkuun voi tehdä menukortin tai jokaisen ruokalajin kohdalle voi kirjoittaa erikseen ruokalajin nimen. Erityisruokavaliot on myös hyvä kirjoittaa näkyviin.

Varaa lautasia 1-3 ruokailijaa kohden. Lisää ruokaa hakiessaan vieraat saattavat ottaa uuden lautasen.

Jotta noutopöytä olisi mahdollisimman toimiva huolehdi, että lautasille on tarpeeksi laskutilaa. Joidenkin ruokien ottamiseen tarvitsee kaksi vapaata kättä. Valmiiksi paloiteltu piirakka ja valmiiksi avattu salaatinkastike helpottavat ja nopeuttavat ruoan ottamista.

 

Kahvinoutopöytä

Kahvinoutopöytää koskevat samat neuvot pöydän kiertosuunnasta ja laskutilasta. Kahvinoutopöytä katetaan siten, että ensin otetaan lautaselle tarjottavia ja lopuksi kahvi tai tee.

Jaa sivu