Valtakunnallista leikkipäivää vietetään lauantaina 23.4.2022, ja tänä vuonna teema on ”Leikkien pallon puolesta”. Teemalla halutaan nostaa esiin leikin moniulotteinen suhde kestävään kehitykseen. Martat ovat mukana Leikkipäivä-verkostossa, ja tälle sivulle on koottu ideoita ja vinkkejä leikkipäivän viettoon ja luontoleikkejä varten.

Leikkipäivän tavoitteena on innostaa eri ikäiset ihmiset leikkiin ja nostaa esiin leikin merkitystä kaikenikäisille. ”Leikkien pallon puolesta” -teemassa viitataan yhteen vanhimmista leikkivälineistä ja yhteiseen kotipaikkaamme maapalloon. Leikkipäivän vietossa voi laittaa vaikka pystyyn pihapiirin pallopelin tai yhdistää ympäristösuojelun päivän leikkeihin.

Kestävä leikki on:

  • kaikenikäisten oikeus – leikissä huomioidaan lapset, nuoret ja aikuiset
  • ylisukupolvista – leikkiin kuuluvat läsnäolo ja vuorovaikutus eri-ikäisten kesken
  • yhdenvertaista – leikissä toteutuvat osallisuus, esteettömyys ja saavutettavuus
  • yhteisöllistä – leikki rakentuu yhdessäolosta, yhdessä tekemisestä ja välittämisestä
  • ympäristöystävällistä – leikissä toteutuu eettisyys, ekologisuus ja taloudellisuus
  • pitkäikäistä – leikkiin voi palata, sitä voi jatkaa, kaikilla on leikkirauha.

Myös leluissa voi huomioida kestävyyden: valitaan kestäviä leluja, pidetään niistä hyvää huolta ja laitetaan kiertoon, kun niitä ei enää itse tarvitse. Aina leluja ei edes tarvita. Luonto tarjoaa oivat puitteet kestävään leikkiin. Luontoa on myös meillä Suomessa kaikkialla – ei tarvitse mennä metsään vaan kaupunkiympäristössäkin riittää puistoja, pihoja ja rantoja. Siten luonnossa leikkimisen voi nähdä myös tasa-arvoisena leikkipaikkana ja ilon lähteenä.

Kevät ja tuleva kesä ovat otollista aikaa seurata luonnon heräämistä, kasvien kasvua, lintujen ja eläinten touhuja. Luonnon katselu, tuoksuttaminen ja iholla tunteminen onnistuu jo aivan pienen lapsen kanssa. Luonnosta voi kerätä materiaaleja pienen lapsen käteen tutkittavaksi ja vähän isomman leikkejä varten. Kesän etenemisen myötä luonnosta voi poimia marjoja ja sieniä etsimisleikin lomassa. Luonnonilmiöt inspiroivat myös iloisiin lauluihin ja loruihin.

  • Bongaa lintuja/kasveja/hyönteisiä, tunnista kirjan tai internetin avulla ja kirjaa ylös lista, kuinka monta erilaista näit esimerkiksi viikon tai kuukauden aikana.
  • Valitse jokin luonnonasia tai -ilmiö, kuten siili, kuusi tai kesäsade. Tee aiheesta loru tai pieni laulu. Yhdistä loruun liikkeitä, niin koko kehosi on mukana leikissä.

Puutarha on mainio leikkipaikka. Puutarhurileikit istuttamisineen ja kasteluineen, pihan hyönteisten bongailu ja niiden touhujen seuraaminen vahvistavat niin lapsen kuin aikuisenkin luontosuhdetta ja tuottavat iloa. Puutarhaan voi rakentaa erilaisia rasteja, reittejä ja polkuja tai rakentaa vaikkapa majan. Marttojen sivuilta löydät tietoa ja vinkkejä puutarhan kasviloistoon, leikkipaikan rakentamiseen ja luonnossa liikkumiseen.

Aina ei tarvitse edes lähteä ulos vaan luonnon voi tuoda helposti sisälle. Herneenversojen idättäminen sopii pientenkin lasten leikiksi aikuisen avustuksella. Versojen kasvua on hauskaa seurata ja ihmetellä yhdessä.

Ruokailukin voi olla leikkisää. Kokeile esimerkiksi koristella voileivät tai aamupuuro veikeiksi hahmoiksi. Ulkona luonnossa leikkiessä ja liikkuessa tulee helposti nälkä ja eväiden syöminen onkin yksi luonnossa liikkumisen suurista iloista.

Luonnosta voi myös kerätä erilaisia syötäviä, kuten marjoja, sieniä ja villiyrttejä. Ennen syömistä on tärkeää opetella tunnistamaan syötäväksi sopivat. Tunnistamisesta voikin tehdä myös leikin. Kun olet oppinut tunnistamaan syötävät, voit valmistaa keräämistäsi marjoista muffinsseja tai nokkosista keittoa ja pakata niitä mukaan seuraavalle retkelle. Martoilta löytyy paljon vinkkejä eväiksi, piknikille ja eväiden pakkaamiseen:

Ohjeen hauskoihin eläinpuuroihin löydät täältä.

 

Martat kuuluvat Leikkipäivä -verkostoon, johon kuuluu yli 40 erilaista tahoa, organisaatiota, järjestöä ja toimijaa. Verkoston tehtävä on nostaa esille leikin merkitystä yhteiskunnassa. Verkostoa koordinoi Mannerheimin Lastensuojeluliitto.