Pidä päiväkirjaa piirtäen ja pistoilla, kuva per päivä, tai omaan tahtiin.

Teksti, ohje ja mallityö Anja Aalto

Kuvat Sari Tammikari

Kesä tuo tullessaan hurmaavia tuokioita, mutta muistot haalistuvat syksyn sateissa. Tallenna ohikiitävät tunnelmat kesäiseen päiväkirjaan helpoilla peruspistoilla, rennolla otteella kirjoen.

Työn pohjana on vanha kirja, joka säilyy vahingoittumattomana. Sen sivut pujotetaan tueksi kankaasta ommeltaviin taskuihin, kesäkirjan lehtiin.

Tarvikkeet

  • Kirjontalangaksi sopii esim. muliinilanka, jossa on paljon kauniita värejä. Langan voi jakaa kuuteen säikeeseen. Koko lankaa käyttämällä saat näyttävää pintaa ja paksua viivaa, parilla säikeellä onnistut pienissä yksityiskohdissa. Myös helmilanka käy, sitä on kahta eri vahvuutta. Kokeile rohkeasti kaikenlaisia lankoja, joita löydät käsityökoristasi.
  • Pohjakankaan parhaat palat tulevat vanhoista pyyheliinojen reunoista tai pöytäliinojen ehjistä kohdista. Etsi hauskoja tilkkuja ja hyödynnä niiden kuviointia työssä. Myös kaikki värjäys- ja kankaanpainantakokeilut ovat hyvää materiaalia.
  • Kirjontaneula on teräväkärkinen ja siinä on isompi silmä kuin silmäneulassa. Myös silmäneulaa voi käyttää.
  • Ompelukehystä kannattaa kokeilla. Se pitää työn tasaisena, niin että pistot eivät ala kiristää.
  • Vanha kirja työn pohjaksi.
  • Kangasta, johon ommellaan taskuja kesäkirjan sivuiksi. Taskun sisään pujotetaan nippu vanhan kirjan sivuja tueksi.
  • Jäljentämispaperia tai silityskynä (ompelutarvikeliikkeistä) kuvioiden luonnosteluun ja jäljentämiseen.

Mistä pistoja?

Kirjontaa käsittelevät kirjat sisältävät yleensä piirrokset tavallisimmista pistoista. Katso esim.

  • Gunnars, Anita: Kirjonnan parhaat pistot
  • Holmber, Karin: Koristele kirjomalla
  • Ganderton, Lucinda: Pykäpistoista linnunsilmiin – yli 200 pistoa kirjontaan ja käsitöihin

Tee näin

Kuvat

  • Luonnostele paperille jokin asia kesäpäivästäsi. Mustikka tuo mieleen metsäretkipäivän, kukka morsiamen kimpusta palauttaa mielen häätunnelmiin.
  • Siirrä kuvien ääriviivat kankaalle jäljentämispaperia tai silityskynää käyttäen. Yksityiskohtia voi lisätä työn edetessä. Voit myös kirjoa erilaisia pistopintoja ja yhdistellä värejä ilman tarkkaa etukäteissuunnitelmaa tai esittävää kuvaa.
  • Kirjo viivoja esimerkiksi etu-, tikki- ja varsipistoilla. Täytä pintaa laaka-, häive-, varsi- tai ketjupistoilla. Tee pieniä kohokuvioita solmu- ja kierrepistoin. Ompele etupistoja sikin sokin, saat kevyttä pintaa ja varjostusta.

Kirja ja sivut

  • Etsi sopivat kirja työn pohjaksi. Mittaa tarkasti sivun leveys ja korkeus.
  • Tee kangassivut eli taskut esim. pellava- tai puuvillakankaasta. Leikkaa sivua varten 1 x sivun korkeus ja 2 x sivun leveys, lisää mittoihin pari milliä väljyysvaraa sekä 0,7 cm:n saumavara jokaiseen reunaan.
  • Taita ja silitä saumavarat korkeussuunnassa nurjalle. Jos haluat, voit huolitella ja ommella ne. Taita kappaleet nurjat puolet vastakkain ja ompele sivun ylä- ja alareunat. Silitä ja käännä. Ompele samalla tavalla tarvitsemasi määrä sivuja.

Kiinnitys

  • Kun kirjomasi kuviot ovat valmiita, höyrytä ne pehmeän alustan päällä ja leikkaa kirjan sivuille sopiviksi. Kiinnitä kuviot sivulle esim. etu- tai tikkipistoin. Voit kääntää kankaan reunasta saumavaran nurjalle tai purkaa reunasta lankoja niin, että saat hapsureunan.

Viimeistely

  • Pujota jokaiseen valmiiseen kangastaskuun nippu kirjan sivuja tueksi.
  • Kirjoita paperille käsin sisällysluettelo, ajankohta ja kirjan tekijän nimi. Kiinnitä sisällysluettelo kirjan alkuun pistoilla ompelemalla tai liimalla.

Ohje on aiemmin julkaistu Martat-lehdessä 03/2017.